Toisella raksaviikolla tapahtui myös paljon. Hyväksi onneksemme isännällä oli pitämättömiä lomia ja tähän kohtaan sattui myös pääsiäinen, joten hän pystyi olemaan suurimman osan päivistä lapion ja muiden härveleiden varressa.
 |
| 14.4. Sorakuormia ajettiin seitsemän kasettikuorman verran. |
 |
| Kauhakuormaaja levitti ja tiivisti soran. |
 |
| Illan tullen kaikki oli valmista sokkelin tekoa varten. |
15.4. Tontilla kävi rakennustarkastaja, joka tarkasti ja hyväksyi perustusten korkeustason. Samana päivänä kaupungin mittamiehet kävivät merkitsemässä asuinrakennuksen sekä liiterin nurkkapisteet. Sen jälkeen sokkelin tekijä alkoi pystyttää muotteja.
 |
| 16.4. Sokkeli valettiin. Ennen valua työnjohtaja kävi tarkastamassa raudoitukset. Sokkelin korkeus on 90 cm. Jossain siinä sivussa on tullut tehtyä myös vähän polttopuita. |
 |
| 17.4. Sokkelin muotit purettiin. Todettiin, että työn jälki oli oikein hyvää. |
 |
| 19.4. Salaojat ja sadevesiviemärit asennettiin. Sokkelin sisälle asennettiin 20 cm:n kapillaarikatko sepelistä ja sen päälle asennettiin suodatinkangas. Tärryyttämistä riitti joka käänteessä. |