mennessä Laura | 31.5.2015 | Ruoka |
Illalla vieraita tulossa, eikä kaapissa ole mitään tarjottavaa? Kannattaa pitää tällaisten tilanteiden varalta jemmassa ainakin yksi Dansukker Hyytelösokeri Multi -paketti, sillä pelkästään jo siitä ja maidosta saa kivan jälkiruoan, nimittäin klassista pannacottaa eli...
mennessä Laura | 8.6.2014 | Ruoka |
Pitkästä aikaa pääsin taas Buzzaamaan kivoja uutuuksia! Tai siis olisin päässyt, mikäli kyseistä tuotetta olisi löytynyt jostakin tämän kaupungin myymälöistä. Minulla oli jo ystävät kutsuttuina ja muut tykötarpeet ostettuina, mutta vaikka kuinka kiersin ja kyselin...
mennessä Laura | 9.10.2013 | Ruoka |
Vieraita tulossa, eli äkkiä muffinsia pöytään! Hedelmäkorissa oli yksi vähän tummempi banaani, jonka halusin käyttää hyödyksi, joten päädyin tämän reseptin lähteelle Miisulin herkut -blogiin. Banaani antaa kyllä kivasti makua ja mehevyyttä. Se mitä voisin ensi...
mennessä Laura | 7.10.2013 | Ruoka |
Pitkästä aikaa tein suolaisen piirakan. Tällä kertaa täytteeksi tuli jauhelihaa, fetaa ja kasviksia. Pohjaan löytyi mielenkiintoinen ohje, mutta jotain se vielä kaipaa joko aineksiltaan tai tekijältään, sillä isäntä kysyi, että ”missä se pohja on” 🙂...
mennessä Laura | 27.9.2013 | Ruoka |
Tehtiin tällaista laiskaa ja helppoa arkiruokaa. Paketti broilerinkoipia, vähän kasviksia ja riisiä – sitten vain uuniin. Riisin ja veden suhde riippuu vähän riisilaadusta, mutta laitoin vettä paketin ohjeen mukaan ja vähän päälle. Maustoin veden...